Rosteripelaaja-sääntö helpottaa tiukassa paikassa

Ennen ensimmäistä tapahtumaa on aika ottaa kiertueen säännöt haltuun. Yli viidessätoista vuodessa on Audi Businessaamuissa ehtinyt sattua monenlaista isompaa ja pienempää ”selkkausta”, jotka ovat johtaneet siihen, että kiertueen sääntöjä on täytynyt tarkentaa.

Tässä muutamia asioita, jotka on hyvä huomioida joukkueen pelaajia pohtiessaan:

Osallistumisoikeus ja joukkueen kokoonpano
Audi Businessaamu on amatööreille tarkoitettu kiertue, joten opettavat ja pelaavat ammattilaiset eivät voi osallistua tapahtumiin.

Tapahtumaan osallistuvista kahdesta pelaajasta toisen on oltava osallistuvan yrityksen tai yhteisön henkilökuntaa, hallituksen jäsen, omistaja tai joukkueen nimeämä rosteripelaaja. Yritys voi nimetä joukkueelleen yhden rosteripelaajan ennen kauden ensimmäistä tapahtumaa. Rosteripelaaja voi edustaa yritystä, mikäli kukaan muu säännöt täyttävistä pelaajista ei pääse paikalle tapahtumaan.

Sama pelaaja voi osallistua vain yhden yrityksen / yhteisön joukkueeseen (joukkueisiin).

Ottelun luovutus
Mikäli joukkue luovuttaa ottelun, vastustajan voitto on 3/2

Ottelun luovuttanut joukkue ei voi päästä lohkovaiheesta eteenpäin.
Kaikki kiertueen säännöt pääset lukemaan TÄÄLTÄ

Joukkueen rosteripelaaja tulee ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen lotta.tommola@golfpiste.com tai viimeistään ensimmäisessä alkueräaamussa ilmoittautumisen yhteydessä.

Kategoriassa Arkisto