Perinteinen Lucky Winners kokosi Businessaamujen pelaajat ja kumppanit yhteen Vierumäelle syyskuun alussa. Päivän aikana nautittiin golfista, hyvästä seurasta, herkullisesta ruoasta ja monipuolisesta ohjelmasta. Vierumäki Golf tarjosi tapahtumalle hienot puitteet, ja kenttä oli huippukunnossa juuri pelatun Vierumäki Finnish Challengen jäljiltä.
Golf oli luonnollisesti päivän keskiössä, mutta yhtä tärkeässä roolissa olivat kohtaamiset, verkostoituminen ja yhdessä vietetty aika.
Illan ohjelmassa saatiin nauttia myös hieman toisenlaisesta viihteestä, kun taikuri Miika Pelkonen kiersi vieraiden joukossa tekemässä close up -taikuutta. Lisäksi lavalle nousi Sami Sarpakunnaksen tentattavaksi Suomen menestyneimpiin golfareihin lukeutuva kaksinkertainen pääkiertuevoittaja Mikko Korhonen, jolle myös yleisö pääsi esittämään kysymyksiään.
Illan lopuksi jännitys nousi uudelle tasolle golfsimulaattorissa. Lähimmäs lippua -kilpailussa taisteltiin viimeiseen asti paikasta Businessaamujen finaalimatkalle.
Onnistunut tapahtuma syntyy monen tekijän yhteistyönä. Siksi haluamme esittää lämpimät kiitokset kaikille tämän vuoden Golfpiste Businessaamujen kumppaneille.
Erityiskiitos DNA, Lähitaksi, Mercedes-Benz, Golf Center, Finnspring, Iro Research, Golfsimulaattori.fi ja WordDive. Kiitos, että olitte mukana rakentamassa päivästä juuri sellaisen kuin se oli.
Suuri kiitos myös Vierumäki Golfille sujuvista järjestelyistä ja upeista puitteista.

Ja ennen kaikkea kiitos teille, Businessaamujen pelaajat. Ilman teitä ei olisi tätä tapahtumaa, tätä tunnelmaa eikä koko Businessaamujen yhteisöä. On ollut ilo nähdä kauden aikana niin paljon tuttuja kasvoja, uusia kohtaamisia, tiukkoja pelejä ja tietenkin upeita onnistumisia kentillä.
Ensi viikolla pelataan vielä finaalipelit Puolan Sand Valleyssä ja sen jälkeen siirretään katseet tulevaan vuoteen!









